Elämä on kuin Taikurin hattu

Tasan vuosi sitten olin syvästi surullinen. Olin löytänyt rakkaan kissani Ossin kuolleena ja olimme haudanneet Ossin vanhempieni kesämökin pihaan. Tunsin pohjatonta surua ja tyhjyyttä. Lähdin kuitenkin äitini, siskoni ja tätini kanssa poimimaan mustikoita. Olihan kaunis syyskuun alun päivä ja aurinko paistoi. Poimimme mustikoita yhden talon pihasta – ihan luvan kanssa. Talo sijaitsi järven rannalla rinteen päällä ja sitä ympäröi rauhoittava, metsänomainen luonto mustikkavarpuineen. Paikan kauneus ja luonnon läheisyys rauhoittivat surullista mieltäni. Tunsin jotenkin vahvasti olevani läsnä, kun katselin auringon kimmellystä järven pinnassa. Ja ajattelin – niin ajattelin, en oikein edes uskaltanut toivoa, että saisin joskus itse asua näin luonnonläheisessä, kauniissa paikassa, jossa mieli lepää.

Nyt tasan vuosi myöhemmin on kaunis aurinkoinen syyskuun alun päivä. Poimin mustikoita yhden talon pihasta. Talo sijaitsee järven rannalla rinteen päällä ja sitä ympäröi rauhoittava metsäluonto mustikkavarpuineen. Muistan tunteeni ja ajatukseni vuoden takaa, ja iloisen hämmentyneenä totean, miten ihmeellinen elämä on. Nyt asun tässä talossa, jonka pihasta poimin mustikoita. Hämmentyneenä totean, että unelmat voivat toteutua; nekin unelmat, joita ei oikein uskalla edes unelmoida.

”Maailma on kuin Taikurin hattu, josta voi tulla ihan mitä tahansa. Hatusta voi tulla ikäviä yllätyksiä, mutta aivan yhtä todennäköisesti iloisia yllätyksiä.”

Yhteistä yllätyksille on, että niitä ei etukäteen osaa edes aavistaa. Yhtenä päivänä voit menettää rakkaan läheisesi ja toisena päivänä voit huomata ison unelmasi toteutuneen.

Monet meistä odottavat Taikurin hatusta vain ikäviä yllätyksiä ja sen myötä kiinnittävät huomiota elämän ikäviin puoliin ikään kuin todistaakseen itselleen, että omat odotukset olivat jälleen kerran oikeassa. Olisiko elämämme erilainen, jos alkaisimmekin odottaa, että Taikuri taikookin hatustaan pääasiassa iloisia yllätyksiä ja etsisimme arkipäivässämme todisteita tälle odotukselle. Odottaisimme, että jokaisen päivän aikana eteemme ja elämäämme ilmaantuu jotain hyvää. Ehkäpä Taikurin hatusta alkaisi tulla enemmän iloa tuottavia yllätyksiä. Tai ainakin meistä tuntuisi siltä, koska iloisia yllätyksiä etsiessämme emme ehtisi enää kiinnittää niin paljon huomioita hatusta eteemme ilmestyviin ikävämpiin asioihin.

Kuitenkin myös ikävät yllätykset ja suru kuuluvat elämään ja ne on vain hyväksyttävä osaksi sitä. Ei niitä vastaan kannata taistella. Ja on hyvä muistaa, että surussa on aina myös kaunis puolensa. Sen keskellä voit tuntea olevasi elämässäsi vahvasti läsnä ja voit kokea syvästi sen, mikä elämässäsi on oikeasti tärkeää ja arvokasta. Itse koen surua edelleen, kun muistan kissani Ossin kuoleman, ja samalla koen valtavaa iloa ja kiitollisuutta kaikista niistä hetkistä ja vuosista, jotka sain viettää Ossin kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *